Yhteisöllistä asumista Toukovuoressa

Taloyhtiö on aina yhteisö. Rapussa tervehditään, pihatalkoissa vaihdetaan kuulumiset ja yhtiökokouksessa edistetään yhteistä hyvää. Yhteisöstä saatu yhteenkuuluvuudentunne lisää tutkitusti hyvinvointia, ja tähän halutaan myös asumisen kehittämisessä kiinnittää huomiota.

Saber LKV, Rakennusliike Laprip ja arkkitehti Ulla Hovi ovat yhdessä kehittäneet yhteisöllisiä asumismuotoja jo vuosien ajan. Uusin hanke Porvoon Toukovuoressa sisältää lukuisia yhteisöllisyyttä tukevia piirteitä. Pähkinämeri-asuntoyhtiössä naapurin voi perinteisesti kohdata hississä, autotallissa tai postilaatikolla, mutta yhtiöön on tarkoituksenmukaisesti suunniteltu myös useita nimenomaan yhteisöllisyyttä tukevia tiloja. Yhtiön sisäpihalta löytyy kuntosali, terassi ja istutusaltaita asukkaiden yhteiseen käyttöön. Parkkihallissa asukkaat voivat huoltaa harrastus- ja kulkuvälineitään, ja ympäristö tarjoaa upeat puitteet esimerkiksi hiihtämiseen, lenkkeilyyn sekä luonnosta tai merellisistä näköaloista nauttimiseen.

Kun joulukuussa valmistuva B-talo saa ensimmäiset asukkaansa, yhteisö herää eloon. Parkkihallissa ja pihalla alkaa käydä kuhina ja kuntosalilta kuulua kuntopyörän humina ja puheensorina. Naapurukset lähtevät yhdessä tontin laidalta hiihtoladulle tai tien toiselle puolelle kävelylle Ruskiksen luonnonsuojelualueelle. Kuntosalin terassille pysähdytään nauttimaan auringonlaskusta ja ympäröivien mäntyjen majesteetillisuudesta.

Yhteisöllisyyden vastapainoksi tarvitaan luonnollisesti myös omaa rauhaa. Sitä varten Pähkinämereen on suunniteltu laadukkaat, uniikit asunnot upein näköaloin.

IMG_3516

Pohditko asunnon myyntiä?

Tilaa ilmainen arviokäynti